Joulun pyhinä matkustimme Kaipolaan katsomaan
pentuja. Laatikosta minua katsoi vakavailmeinen, ja väritykseltään
hyvinkin mustalta vaikuttava pentu. Sen herkeämätön tuijotus sai
sydämeni väpättämään, ja olin aivan myyty. Hetken tosin jo ajattelin,
että tuon ihastuttavan “mustikan” kasvattaja Anneli Sutela ei myy
pentua meille, niin tiukkoja kysymyksiä hän meille esitti. Keskustelun
päätteeksi kuitenkin sovimme, että Annline´s Kind Blackrose olisi
meidän.
Marraskuun 28. päivänä 1988 syntynyt Nuppu
saapui Tampereelle tammikuussa 1989. Anneli toi pennun Tampereelle,
jossa puolisoni Vesa oli ottamassa pentua vastaan. Kun palasin kotiin,
musta mörökölli istui pöydän alla, mutta tuli iloisena luokseni heti
sitä kutsuttuani. Vesa ei ollut saanut pentua tulemaan luokseen, ei
syömään eikä mitään muutakaan. Jälkeenpäin voi todeta, että Nuppu
käynnisti koiraihmiskoulutuksen Vesalle, jolla ei tuohon mennessä ollut
juurikaan kokemusta muista koirista kuin meillä kotona olleesta
corgi-karhukoira persoonasta.
Nuppu oli nopeaoppinen, todellinen persoona ja
corgikunnan hirvittävin ahmatti. Se kykeni syömään ruokakuppinsa
tyhjäksi siinä hetkessä kun minä oikaisin selkäni. Se “murtautui”
Corgiseuran kesäpäivillä Koskisen Emilian telttaan ja söi hänen koiransa
ruoat. Seuraavana päivänä Nuppu onnistui ahmimaan emännän koirille
pilkkomat markkaranjämät penkille lasketusta kulhosta ennenkuin kukaan
ehti öötä sanoa. Ruoan toivossa Nuppu oppi “tomuttamaan takkia”,
homejuustolla ja viinirypäleillä “tököttämään” ja monta muuta juttua.
Kerran se ahmi Pyynikin kesäteatterin kahviosta puoli laatikollista
viinereitä ja samana kesänä kesäteatterin näytelmään osallistuvan
hevosen kikkareita useita kiloja. Pöydälle kiipeäminen onnistui vaikka
tonimällä lastentuoli työpöytätasoa vasten tai ponnistamalla suoraan
pöydällä lepäävän sämpyläpellillisen luo. Kulhollinen pähkinöitä ja
rusinoita tuli ahmittua parissa minuutissa, pari kiloa Masteryn
kuivamuonaa ehjästä paketista alta minuutin jne.
Tottelevaisuuskoulutus jäi meidän osaltamme
alkeisiin, sillä Nuppu onnistui vedättämään meitä siinäkin kuus-nolla. Se oppi asiat tosi nopeasti ja kyllästyi, kun emme osanneet tuoda
vaihtelua metodeihin. Lisäksi tuolloin meidän alueen koulutuskentällä
vallitsi vielä pakkokoulutus, joka ei todellakaan sopinut Nupulle.
Halutessaan se osasi kaikki alokasluokan liikkeet ihan hyvin. Harrastimme Nupun kanssa paitsi aktiivista lenkkeilyä Pyynikin
rankoissa maastoissa, myös agilityä, jota koira rakasti, mutta jossa sen
paimennusvietti pääsi valloilleen. Olenkin monille kertonut, että
minulla olisi pitänyt harjoituksissa olla peltihousut, sillä niin
reilusti Nuppu minua nipisteli sekä pohkeista että takapuolesta. Jo
kääntyminen harjoitushallille johtavalle tielle sai aikaan kiihtyneen
vinkunan auton perässä. Kävin Nupun kanssa yhdessä virallisessa
kisassa, ja saimme jopa tuloksen. Olin ylen onnellinen, että radan
puolivälissä oli pöytä, sillä tuntui, etten muistanut lainkaan hengittää
koko alkuradan aikana vaan pyristelin koiran vauhdissa eteenpäin
hapenpuutteesta kirjavana. Kisankin aikana Nuppu kävi nipistelemässä
minua moneen kertaan, ja tuomari totesikin kisan jälkeen minun antavan
sille käskyjä aivan liian hitaasti.
Nupun kanssa alkoi myös näyttelyharrastus.
Joskus paljon myöhemmin laskin, että olimme todellisia harrastajia
alkuvuosina, sillä taisimme ensimmäisen varsinaisen näyttelyvuoden
(1990) aikana käydä ainakin 13 näyttelyä, joista useimmista tuloksena
oli vain kakkonen. Nuppu olikin hitaasti kypsyvää mallia, sillä
muotovalion arvon se saavutti täytettyään kymmenen vuotta, jonka jälkeen
myös paras narttu -sijoitukset tulivat tutuiksi.
Meidän kasvatustyömme alkoi varmaan samalla
tavoin kuin uskoisin aika monen muunkin kasvatustyön alkaneen. Oli halu
saada omalle nartulle pennut. Tuon halun ei koskaan pitäisi olla
peruste pentujen teettämiselle, mutta uskallamme tunnustaa, että meidän
kohdallamme asia oli nimenomaan näin. Perinteisiin uskomuksiin nartun
rauhoittumisesta tai monista muistakaan emme kuitenkaan uskoneet.
Lisätietoa hankittiin mm. kasvattajan peruskurssilta. Kennelin nimi
Lappunaaman syntyi kantanarttumme Nupun lappunaamaisesta maskista ja
rakkaudesta tricolour -väriin. Kennelnimen saimme toukokuussa 1991.
Sittemmin kasvatustyön kriteerit ovat kovasti muuttuneet. Pyrimme
kasvatustyössämme kiinnittämään huomiota erityisesti luonteisiin,
pentujen sosiaalistamiseen sekä yhdistelmien terveydellisiin
seikkoihin. Kasvatustyössämme arvostamme myös avoimmuutta ja hyvää
yhteistyötä kasvattiemme omistajien ja yhteistyötahojen kanssa.
Kantanarttumme Nupun jouduimme valitettavasti
lopettamaan maaliskuun alussa 2002 syöpäkasvaimen levittyä.
